top of page

Asikkala on superlatiivien kunta


Lahti-Vesivehmaan lentokenttä on saanut kaavan, joka mahdollistaa uusien ilmailutoimijoiden sijoittumisen alueelle. Kehittämispäällikkö Isa Maunula toivottaa uudet toimijat tervetulleiksi.

Asikkala on positiivisessa kierteessä. Elinvoimaa antavat niin oma lentokenttä ja lukion ilmailulinja kuin nettomuuttovoiton tuomat lapsiperheet. Tuoreiden asukasviihtyvyystutkimustulosten mukaan kunnassa viihdytään.


Reilun 8000 tuhannen asukkaan Asikkala sijaitsee Päijät-Hämeen maakunnassa, Päijänteen ja Vesijärven syleilyssä, lähellä Lahtea. Kuntakeskus Vääksy on tunnettu huvilahistoriaa henkivästä vanhasta Vääksystä ja kauniista kanavamiljööstä. Kunnan kehittämispäällikkö Isa Maunula kertoo Asikkalan olevan nettomuuttovoittaja jo useamman vuoden peräkkäin. Lapsiperheiden ansiosta kyläkoulut ovat elinvoimaisia, eikä kouluverkkoon kohdistu välittömiä supistustarpeita. Parhaillaan rakenteilla oleva 18 miljoonaa euroa maksava uusi Vääksyn yhteiskoulu luo modernin oppimisympäristön tulevaisuuden toivoille. Alueita asumiseen kaavoitetaan Päijänteen rannalle ja ydinkeskustaan. Uuden vuokrakerrostalon rakentaminen on suunnitteilla ydinkeskustaan helpottamaan paikkakunnalle muuttoa.


Asikkala on valittu Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi, mikä näkyy panostuksena terveysliikuntapalveluihin ja hyvinvoivina ja tyytyväisinä kuntalaisina.


"Alueita asumiseen kaavoitetaan Päijänteen rannalle ja ydinkeskustaan.”


”Kunnan liikuntapaikkojen hyödyntäminen on asukkaille maksutonta, oli kyse sitten vaikka sulkapallon pelaamisesta, kunnan kuntosaleista tai padel- ja tenniskenttien käyttämisestä.”


90 järven Asikkala on kesäasukkaiden paratiisi ja kunnan väkiluku kolminkertaistuu kesäisin. Matkailukohteet, kuten Pulkkilanharju ja Päijänteen kansallispuisto sekä omintakeiset tapahtumat, vetävät turisteja. Matkailijoiden suosimista nähtävyyksistä Vääksyn kanava on Euroopan vilkkain sisäliikennekanava ja Kalkkisten kanava vanhana tukinuittokanavana vastaavasti pisin.


”Meillä on ostovoimaa. Muutama vuosi sitten saimme kuntaan Tokmannin. Viime vuonna valmistui Hämeenmaan kauppakeskus. Tuore yritysalue VT24:sen varrella tarjoaa puolestaan uusia mahdollisuuksia sijoittuville yrityksille, lentokentän aluetta unohtamatta.”


www.asikkala.fi


bottom of page