top of page

KOKKOLAN SATAMA PALVELEE MYÖS VALTAMERTEN JÄTTILÄISIÄ


Kokkolan satamassa on erinomaiset puitteet muun muassa tuulivoimaloiden komponenttien käsittelyyn. Kuva: WALC/Jalmari Ahola

Investoinnit syväväylään ja satamainfraan kantavat hedelmää Kokkolassa. Isot alukset kuljettavat sataman kautta niin tuulivoimaloiden komponentteja kuin irtotavaraa.


Mittasuhteiltaan jättimäiset Capesize- ja Panamaxkokoluokan alukset ovat tuttu näky Kokkolan satamassa. Viime kesäkuussa Kokkolan Syväsatamaan saapui suomalaista rautaraakaainetta kuljettanut Successor, kantavuudeltaan 174 000 tonnia. Edelliskuussa Kokkolassa nähtiin kantavuudeltaan kolmanneksi suurin Suomessa koskaan käynyt alus, Cape Proteus, jonka kantavuus on 180 585 tonnia. Kesäkuussa Panamaxkokoluokkaan kuuluva CL Judy toi Kokkolaan tuulivoimaloiden komponentteja.


Siinä muutamia esimerkkejä valtamerten jättiläisistä, jotka ovat viime kuukausina kuljettaneet lastia Kokkolan satamaan johtavalla kulkusyvyydeltään 14,2 metrin syväväylällä. - Syväväylän lisäksi meillä on käytössämme erinomainen satamainfra, jota kehitetään koko ajan lisää kaikissa kolmessa satamassa, sanoo Kokkolan Satama Oy:n toimitusjohtaja Torbjörn Witting.


Uusi sujuva reitti projektikuljetuksille

Kokkola on Suomen suurin bulk-satama, ja viime aikoina puitteita on rakennettu esimerkiksi tuulivoimateollisuudelle. Kapasiteetti on lisääntynyt merkittävästi myös konttikuljetuksissa. - Tuulivoimaloiden komponentit saapuvat Hopeakiven satamaan, missä komponentit nostetaan aluksesta kahdella 150 tonnin satamanosturilla. Komponenttien varastointi tapahtuu tilaville satamakentille, joita laajennetaan tälläkin hetkellä huomioiden muun muassa merituulivoiman logistiikkatarpeet, Witting jatkaa.


Asiakkailta saa kiitosta lisäksi uusi, toimivaksi todettu projektikuljetusreitti, jota pitkin tuulivoimaloiden komponentit kuljetetaan satamasta Kokkolasta ulos johtaville valtateille. - Olemme tosi iloisia siitä, että pystymme osaltamme edistämään vihreää siirtymää laadukkailla logistiikkapalveluilla. Asiakastarpeet ohjaavat Kokkolan sataman kehittämistä tulevaisuudessakin, Torbjörn Witting painottaa.

bottom of page