
Pikkupanda Pim Pim on monelle telkkarista tuttu.
Korkeasaaren eläintarha on suomalaisten kesän suosikkikohde. Eläinten saarella viihtyvät kaiken ikäiset, ja jokainen vierailija tukee monimuotoisen luonnon suojelua.
Korkeasaari on avoinna ympäri vuoden, mutta kesällä eläintarha on täynnä elämää. Poikasia on syntynyt mm. metsäpeuroille, kuhertajagaselleille, visenteille ja myskihärille. Korkeasaaressa voi tutustua noin 160 eläinlajiin maailman pienimmistä apinoista yli kaksi metriä korkeisiin kameleihin.
Telkkarista tutut
Korkeasaaren arki on tullut monille tutuksi Nelosella esitetyn Korkeasaari-sarjan kautta. Viime kesänä kuvattujen jaksojen jälkeen tiikerit Tamur ja Sibiri ovat saaneet pentuja, jotka ovat nyt noin puolikkaan tiikerin kokoisia villikoita. Pikkupandat Pim Pim ja Salija ovat jo tiivis pari ja nyt jännitetään, syntyykö loppukesästä pikku-pikkupandoja.

Tiikerinpennut Ohana ja Odeya syntyivät 27.8.2022, eli ne ovat nyt noin 10 kuukauden ikäisiä.
Korkeasaari-sarjan ykköskausi on edelleen maksutta katsottavissa Ruutu-palvelussa. Uutta kautta kuvataan parhaillaan ja esitetään Nelosella syksyllä!
Kivaa eläinohjelmaa koko perheelle
Vaikka seikkailisi lomalla mieluiten ilman tarkkoja suunnitelmia, Korkeasaaren päivän ohjelmaan kannattaa tutustua jo etukäteen. Eläinten ruokinnoilla kerrotaan Korkeasaaressa elävistä eläimistä ja niiden lajitovereista luonnossa. Päivän aikana voi myös vierailla kengurujen tarhassa, tutustua oppaan kanssa hyönteisiin ja hämähäkkeihin sekä rapsutella pikkuvuohia Vuohipihalla.
Jos ohjattu ohjelma ei sovi retken aikatauluun, eläimiin voi tutustua kuuntelemalla ääniopastuksia omasta puhelimesta. Omatoimisella Suojelusankarit-reitillä puolestaan selviää, minkälainen tapa suojella luontoa sopii itselle parhaiten.
Eläinten saarella voi viettää helposti tunteja. Eläintarha onkin avoinna koko päivän, klo 10–20, juhannusaattona klo 10–17. Sisäänpääsy suljetaan tuntia ennen eläintarhan sulkemista. Päivän sijaan retkelle voi lähteä myös illalla, jolloin eläintarhassa on usein rauhallisempaa. Edullisemmat iltaliput tulevat myyntiin lipunmyynnissä klo 16. Päivävierailulle edullisimmat liput löytyvät verkkokaupasta.
Valmiiseen pöytään tai omin eväin
Korkeasaaressa voi nauttia toisten tekemää ruokaa tai omia eväitä. Ravintola Pukissa on tarjolla noutopöytä ja ravintola Karhussa lämpimiä annoksia moneen makuun. Pientä suolaista ja makeaa löytyy ravintoloiden lisäksi lukuisista kioskeista.

Korkeasaaren kaupassa on Suomen villein pehmolelueläintarha! Kaikkien kaupassa myytävien pehmolelujen täyte on kierrätysmuovia.
Karhulinnan evästilassa vierailijoiden käytössä on mikro ja useita pöytiä suojassa sateelta ja paahteelta. Eväitä voi nauttia myös kodassa, laavulla tai grillipaikoilla. Korkeasaari tarjoaa hiilet, joten mukaan tarvitsee vain sytyttimen, sytytyspalan, pihdit ja eväät.

Vuonna 1884 avatussa ravintola Pukissa voi nauttia noutopöydän herkkuja ja kokea samalla ripauksen vanhan ajan tunnelmaa.
Monta reittiä perille
Unohtumattomin reitti Korkeasaareen on meritse Kauppatorilta siipiratasalus Vispilällä. Korkeasaareen pääsee kätevästi myös bussilla nro 16 Rautatientorilta tai omalla tai kaupunkipyörällä. Omalla autolla saapuvien kannattaa suunnata Kalasatamaan, kauppakeskus Redin parkkihalliin. Sieltä on noin 10 minuutin kävelymatkan Korkeasaaren lipunmyyntiin. Korkeasaaren vierailijat voivat pysäköidä Redin parkkihallissa koko eläintarhavierailun ajan 5 eurolla. Alennukseen oikeuttavan hyvityslipukkeen saa Korkeasaaren lipunmyynnistä tai myymälästä.
Katso pääsylippujen hinnat ja lisää vinkkejä sivulta korkeasaari.fi.