
Saaristomeren Bodö valittiin hiljattain jo toistamiseen vuoden vierassatamaksi. Örön linnakesaarella huomioidaan entistä paremmin lapsiperheet.
Örön linnakesaari sijaitsee Saaristomeren Kansallispuissa ja on yksi Suomen suosituimmista luontokohteista. 100 vuotta suljettu saari avattiin yleisölle 2015 ja saaren päänähtävyydet ovat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet.
Linnakehistoriansa ansiosta ulkosaariston Örö on myös yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymistä ja kätkee sisäänsä useita lajeja, joita ei tavata muualla Suomessa.
Saarella on 80 paikkainen vierasvenesatama, 2 ravintolaa, kesäisin kauppapuoti, 3 erilaista saunaa, kokoustiloja sekä majoitusta. Voit majoittua tasokkaassa hotellissa tai erilaisissa historiallisissa ja kunnostetuissa rakennuksissa, majoitusta on peräti 150.lle hengelle.
Palvelut ovat avoinna läpi vuoden ja eri vuodenaikoina on saarelle kulku eri aluksilla. Merimatkan pituus Kasnäsistä 30 – 60 min. Lisätietoja kotisivuiltamme: visitoro.fi/saapuminen
MAJOITUS
Örön monipuoliset palvelut ja majoitusmahdollisuudet takaavat muistorikkaan pysähdyksen keskellä luonnonrauhaa. Saarella voi järjestää mieleenpainuvat perhe- tai yritysjuhlat, tiimipäivän tai pariskunta matkan upean luonnon ympäröimänä.
Kotisivuiltamme löytyvät tarkat majoituskuvaukset www.visitoro.fi/palvelut/majoitus
RAVINTOLAPALVELUT
Saarelta löytyy kaksi ravintolaa, joista Ravintola 12” palvelee läpi vuoden ja RantaBistro kesäkauden. Ravintola 12” on saanut nimensä saaren järeistä 12 tuuman harvinaisista Obuhov-tykeistä.
Koe ainutlaatuinen tunnelma tsaarinaikaisessa varuskunnan entisessä ruokalassa.
VIERASVENESATAMA
Satamassa on yhteensä 80 eri kokoisille veneille tarkoitettua venepaikkaa aisa-, poiju- ja kylkikiinnityksillä, joista on ennakkoon varattavissa 13 paikkaa. Sataman syväys on 2,8 m ja korkeasesongin aikana laiturihenkilökunta opastaa ja avustaa veneitä laituriin. Melojille on oma rantautuminen Balgetin lahdelta.
Olemme avoinna läpi vuoden!
Ennakkovaraukset: www.satamapaikka.com
NÄHTÄVÄÄ & TEKEMISTÄ
Örön luonto on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka pitää sisällään runsaasti uhanalaisia kasvi- ja perhoslajeja sekä luontotyyppejä. Örön luonnon monimuotoisuus perustuu saaren sijaintiin eteläisessä ulkosaaristossa. Öröllä onkin runsaasti perhos- ja kasvilajeja, joita ei ole havaittu missään muualla Suomessa!
Örön merkityt reitistöt tutustuttaa retkeilijän saaren joka kolkkaan upein maisemin. Örössä on 6 km vanhoja mukulakiviteitä, joita pitkin on helppo liikkua paikasta toiseen.

Örössä on säilynyt kuutisenkymmentä taloa eri aikakausilta. Lisäksi venäläisaikana rakennetut linnoituslaitteet ovat edelleen jäljellä. Kolmesta venäläisten rakentamasta tykkipatterista on jäljellä kaksi 12 tuuman Obuhov tykkiä ja niiden kasematit, joista toinen on kunnostettu museotykiksi.
Lisätiedot:
info@visitoro.fi
www.visitoro.fi
gsm 040 144 7773
Facebook: Örö
Instagram: @visit_oro
