
Neo Rauchin öljymaalaus Der böse Kranke, 2012. Kuva Uwe Walter, Berlin.
Tämän hetken kuumimpiin taidemaalareihin kuuluva Neo Rauch (s. 1960) on kuin uusi Salvador Dalí. Esikuvansa tavoin hän vie meidät outojen, mutta kiehtovien näkyjen maailmaan. Rauchin ja pitkään hänen rinnallaan työskennelleen Rosa Loyn (s. 1958) teoksia nähdään nyt ensi kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa.
Pääkaupungin suurten museoiden sijaan näyttelypaikaksi on valikoitunut Keravan Taide- ja museokeskus Sinkka. ”Reilut kymmenen vuotta sitten olisimme halunneet saada yhden Neo Rauchin maalauksen mukaan näyttelyyn, mutta silloin se osoittautui mahdottomaksi”, Keravan museopalvelujohtaja Arja Elovirta kertoo. ”Enempää emme tuolloin uskaltaneet toivoakaan”.
Nyt Sinkan kaikki kolme kerrosta ovat täyttyneet taiteilijoiden teoksista. Das Alte Land – Ikiaikainen maa -näyttelyssä on mukana 71 maalausta, akvarellia ja grafiikanteosta. Mukana on Rauchin suurikokoisia öljymaalauksia, Rosa Loyn kaseiinitekniikalla toteutettuja töitä sekä muutamia yhteisteoksia.
”Saksojen yhdistymisen jälkeen itäisen Saksan taiteilijoille ei povattu kovinkaan ruusuista tulevaisuutta, mutta toisin kuitenkin kävi”, näyttelyn toinen kuraattori Ritva Röminger-Czako kertoo. ”Leipzigin maalaustaide nousi komeettamaisesti maailmanmaineeseen. Syntyi kukoistava taidekeskus ja brändi nimeltään Leipzigin uusi koulukunta, jonka tunnetuin taiteilija on Neo Rauch”.
Teosten teemat ja tunnelmat kasvavat itäisen Saksan kulttuurisesta maaperästä ja kietoutuvat taiteilijoiden omiin elämänkohtaloihin. Maalaukset ovat esittäviä, mutta ne eivät jäljittele näkyvää todellisuutta vaan taiteilijat seuraavat romantikkojen kehotusta: ”sulje silmäsi, jotta näkisit sisäiset kuvasi”.
Ketterästi Keravalle
Sinkkaan pääsee helposti junalla, sillä museo sijaitsee pienen kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Matka Helsingistä Keravalle kestää vain reilut parikymmentä minuuttia. Sinkassa voi istahtaa kahvikupposen äärelle ja nauttia pienen museokaupan tarjonnasta.

Rosa Loy | Neo Rauch Das Alte Land – Ikiaikainen maa 6.5.–20.8.2023
Taide- ja museokeskus Sinkka Kultasepänkatu 2, Kerava
