top of page

Suomen turvallisuus osaaminen on keskittynyt Pirkanmaalle



Pirkanmaan turvallisuusosaamisen ydin on sen monialaisuudessa ja laajuudessa. Pirkanmaalla toimii yli 350 turvallisuutta edistävää toimijaa, jotka työllistävät yhteensä yli 10 000 turvallisuusalan osaajaa.


SUOMI on vuosi toisensa jälkeen tilastojen huipulla maailman turvallisimpien maiden joukossa. Euroopan muuttunut turvallisuustilanne luo kuitenkin epävarmuutta, mikä näkyy sekä politiikan kentällä että muuttuneisiin oloihin varautumisena halki Suomen.


Pirkanmaalla turvallisuutta on kehitetty pitkäjänteisesti jo ennen turvallisuustilanteen muuttumista ja Pirkanmaalle on muodostunut Suomen merkittävin ja kansainvälisesti verkottunut turvallisuusalan toimijoiden keskittymä.


“Olemme tamperelaiseen tapaan olleet aika letkeän vaatimattomia tästä asiasta, mutta asiantuntijoiden keskuudessa erityisesti Tampereen rooli Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden ylläpidon kannalta on ollut jo pitkään päivänselvää”, Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen kommentoi.


Pirkanmaan monialainen turvallisuusosaaminen koostuu muun muassa yksityisistä yrityksistä, viranomaisista, tutkijoista, oppilaitoksista ja asiantuntijoista. Jokainen toimijoista edistää osaltaan Suomen kokonaisturvallisuutta.


Positiivinen kierre


Positiivinen kierre Pirkanmaan voimakkaan kehityksen taustalla on ainakin kaksi selkeää murroskohtaa: 1990-luvun alkupuolella Puolustusvoimissa toteutettu hallinnon uudistus keskitti toimintoja Tampereelle, ja Nokian matkapuhelinliiketoimintojen alasajo vapautti Tampereelle lyhyessä ajassa valtavan määrän osaajia, jotka vahvistivat pirkanmaalaista yritystoimintaa.


Nämä tapahtumat ovat synnyttäneet ympärilleen positiivisen kierteen, joka jatkaa edelleen vahvistumistaan. Tampereen historia teollisuuskaupunkina yhdistettynä sen vahvaan ICT-osaamiseen luovat täydellisen alustan myös puolustusteollisuuden toiminnoille.


“Pirkanmaa on sekä turvallisuusalan yrityksille että osaajille erittäin kiinnostava. Osaavan työvoiman silmissä Tampere on erittäin vetovoimainen kaupunki, jossa viihdytään.


Yrityksille on työvoiman lisäksi tarjolla omaa toimintaa täydentäviä yrityksiä sekä tutkimustoimintaa. Turvallisuutta tehdään yhteistyössä”, Pirkanmaan turvallisuusklusterin vetäjä Petri Nykänen Business Tampereelta sanoo.


Kokonaisturvallisuuden näkökulmasta Pirkanmaalla toimii yli 350 turvallisuutta eri tavoin edistävää toimijaa. Joukkoon kuuluu julkisia toimijoita, oppilaitoksia ja tutkimuslaitoksia sekä yrityksiä. Työllistävien tahojen lisäksi Pirkanmaalla asuu yli kymmenen tuhatta turvallisuusalan osaajaa.


www.turvallisuusklusteri.fi


bottom of page