
Vaasan lähti haastamaan leivän perinteistä toimitustapaa yhdessä kaupan kanssa. Vaasan Kauratyynyjä toimitetaan nyt myymälöihin myös leivontaa seuraavana päivänä. Hävikkiä vähentävää uudistusta oli pohjustettu pitkään, mutta nyt toteutukselle löytyi otollinen aika.
Suomen vanhimpiin leipomoalan toimijoihin kuuluva Vaasan on tehnyt aktiivista vastuullisuustyötä leipähävikin pienentämiseksi. Kun ilmastonmuutos sai rinnalleen inflaation sekä energiakriisin, oli aika toimia isosti.
Suomen suosituimman vaalean leivän, Vaasan Kauratyynyjen, reseptin hiomisen ja uuden leipälinjan huipputeknologian ja -prosessin ansiosta Vaasan Kauratyynyjä pystytään nyt toimittamaan kauppaan tuoreena kahden päivän ajan.
”Priorisoimme uuden toimitustavan käyttöönoton aika nopeasti tärkeimmäksi vastuullisuushankkeeksemme. Kyseessä on tietysti myös liiketoiminnan kannalta merkittävää kilpailuetua tuova muutos”, liiketoimintajohtaja Minna Cousins kuvailee.

Yhteinen tahtotila vauhditti
Aika oli uudistukselle otollinen: puheissa ja strategioissa kaikki oli jo sanottu. Oli hetki viedä hävikin kitkeminen uudelle tasolle.
”Energiakriisi nousee esille jokaisessa keskustelussa. Kaikki meidän toimialallamme niin asiakkaissa kuin arvoketjussa tunnistavat, että nyt on tekojen aika”, tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Jani Suominen sanoo.
Hänen mukaansa yhteinen tahtotila näkyi myös talon sisällä.
”On vaadittu paljon ihmisiä eri toiminnoista, että tämä projekti on saatu eteenpäin. On ollut hieno seurata uudenlaista, yhteistä tekemistä.”

Vaasan Kauratyynyjen ja Täysjyväkauratyynyjen kahden päivän toimitukset säästävät jopa 215 000 leipäpussillista vuodessa. Leipähyllyllä uudistusta ei huomaa. Kuluttajat saavat yhtä hyvää tuotetta kuin tähänkin saakka.
”Tässä laitetaan kuntoon se pieni, viimeinen häntä, jota aiemmin ei leivontapäivänä toimitettu kauppaan, vaan määriteltiin hävikiksi”, Suominen hahmottaa.
Minna Cousins lupailee jatkoa uudelle kahden päivän toimitustavalle.
”Meillä on vahva usko, että pääsemme laajentamaan toimintamallia nopeastikin. Suunta on selvillä, ja meistä kuullaan vielä tältäkin kantilta.”