VIIME keväällä toteutunut Suomen Nato-jäsenyys oli viimeinen askel maamme integroitumisessa länteen. Olemme nyt osa läntisen maailman sotilasliittoa. Se tuo mukanaan tehokkaimman mahdollisen pidäkkeen sotilaallisia uhkia vastaan. Päätehtävämme on Suomen ja pohjoisten alueitten puolustaminen osana liittoutumaa. Jäsenyyden myötä kansallinen puolustussuunnitelmamme yhteensovitetaan Naton varautumissuunnitelmien kanssa.
Jäsenyys turvaa, mutta se myös velvoittaa. Meidän on kyettävä tarvittaessa tukemaan liittolaisiamme ja osallistumaan Naton toimintaan rajojemme ulkopuolella. Tämän vuoksi meille kuten muillekin jäsenvaltioille asetetaan suorituskykytavoitteita, joilla varmistetaan, että liittokunnalla on kokonaisuudessaan oikeanlainen kombinaatio erilaisia joukkoja ja järjestelmiä käytössään tehtäviensä täyttämiseen. Suomen odotetaan myös osallistuvan Naton rauhanajan yhteisen puolustuksen tehtäviin, kuten ilmavalvonta- ja merivoimaosastoihin.
Nato-jäsenyytemme ja toivottavasti mahdollisimman pian toteutuvan Ruotsin jäsenyyden myötä Pohjolan ja Itämeren alueen länsimailla on yhteiset perusteet alueen puolustuksen suunnittelulle ja toteuttamiselle. Tämä syventää kahden ja monenvälistä puolustusyhteistyötä täydentäen Natossa tehtävää työtä.
Nato velvoittaa jäsenvaltioita huolehtimaan myös yhteiskunnan resilienssistä monimuotoisia uhkia vastaan. Tähän meillä on jo pitkä kansallinen perinne. Kokonaisturvallisuuden periaatteiden mukaisesti eri viranomaisilla, yrityksillä ja yhteisöillä on omat vastuunsa Suomen turvallisuudesta.
Jäsenyytemme toteutui tilanteessa, jossa Euroopassa soditaan. Emme tiedä kaikkia Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurannaisvaikutuksia - sodan loppuakaan ei ole vielä näkyvissä. Maailman ollessa murroksessa turvallisuuden eteen on joka päivä tehtävä työtä.
Sen tiedämme, että Naton jäsenenäkin me suomalaiset olemme itse vastuussa omasta turvallisuudestamme. Emme kuitenkaan enää yksin, vaan tarvittaessa yhdessä liittolaistemme kanssa.